maanantai 25. heinäkuuta 2016

Treenikatsaus viikkoon 29 - maratonkestävyyttä kehittävä viikko

Mennyt viikko oli maratonkestävyyttä kehittävä viikko. Samalla mulla oli aamuvuoroviikko, joten treenaamaan pääsi mukavasti. Vähän noi helteet teki lenkkeilystä tuskaa, mutta ei auttanut kun vähentää vaatetta. Mitä muuten olette mieltä lyhyellä treenitopilla lenkkeilystä kaupungissa, pitääkö maha pitää piilossa vai saako jenkkakahvojaan vilautella? 

Viikko alkoi puolen tunnin kävelylenkillä, ja samalla testasin uusia juoksukenkiä. Jep, jo toiset uudet juoksukengät kuukauden sisään. Hupsista vain! Kävelyn päätteeksi tein 16 minuuttia vatsoja.

Tiistaina kävin hölkkäämässä 40 minuuttia. Sykkeet olivat tavanomaista korkeammalla, joten jouduin toppuuttelemaan vauhdin kanssa. Tästä lenkistä jäi paskanmaku suuhun. Joka ainoa kerta, kun sykkeet nousevat liian helposti ylös, mietin joko taas hemoglobiini on liian alhainen. Vaikka voihan korkea syke johtua melkein mistä vaan. 

Keskiviikkona pidin lepopäivän ja torstaina oli kovemman lenkin vuoro. Verkkailin aluksi 10 minuuttia / 1,5 km / keskisyke 146 ja -vauhti 6:48. Sen jälkeen jatkoin 35 minuutin vauhtikestävyys osuudella. Tarkoitus oli pitää vauhti 5:15 - 5:55 min/km välillä ja sykkeet 160 - 175 välissä. Keskivauhtini oli 5:33 min / km ja sykkeet 173, kilometrejä kertyi 6,3. Loppuun vielä hölköttelin hyvin kevyesti 9 min. 



Perjantaina treenasin kädet, lauantaina käveltiin paljon Seinäjoella ja sunnuntaina oli viikon pitkiksen aika. Sunnuntaina olo oli todella väsynyt ja suoraan sanottuna lenkille lähtö vähän ahdisti. Kun kyseessä oli perusharjoitus maratonille, en mielellään sitä olisi jättänyt välistä, mutta väsymys oli kova. Onneksi satuin lukemaan Juoksija-lehdestä Sam Murphyn haastattelun. Siinä hän kertoi kuntoilijoiden yleisimmät virheet maratonille, ja yksi kohta oli henkinen joustamattomuus. "Vaikka ohjelmassa olisi viidentoista kilometrin lenkki, sen voi lyhentää kymmeneen, jos juoksu ei kulje." Mikä suuri apu noista sanoista olikaan mulle, ja niiden turvin aloin valmistautua lenkille lähtöön. Jos juoksu tosiaan tuntuisi raskaalta, voisin juosta lyhemmästi. Mutta kuinka ollakaan juoksu kulki älyttömän hyvin. Selvästi Kalevan kisojen katselu oli hyvää visuaalista oppimista, juoksuasento ja askel tuntui mielettömän hyvältä. 110 minuutin lenkillä juoksin 16 kilsaa. Välissä tein pienen rytminmuutoksen ja juoksin reippaasti kovempaa vauhtia ja se piristi kummasti pk-lenkkiä.  

Maanantai: Kävelyä 31 min. Vatsalihastreeni 16 min.
Tiistai: Pk 5,7 km / 40 min. Keskisyke 150, -vauhti 7:01 min / km.
Keskiviikko: Lepo.
Torstai: Juoksu 54 min / 9 km. 
Perjantai: Käsitreeni 17 min.
 Lauantai: Lepo / hyötyliikuntaa kävelystä.
Sunnuntai: Pk 16 km / 1h 50 min. Keskisyke 156 / -vauhti 6:49 min/km.

Ps. Tiedättekö mikä on tällä viikolla edessä? PUOLIMARATON! Huiiii.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Asuntomessut Seinäjoella

Käytiin lauantaina Samulin kanssa Seinäjoella. Ensiksi kierreltiin vähän kauppoja ja käytiin syömässä American Dinerissä älyttömän hyvät burgerit. Sitten suunnattiin asuntomessuille. Siellä vierähtikin pari tuntia, mutta ei jaksettu kiertää edes kaikkia asuntoja. Oli jäätävän kuuma, oltiin ihan hiessä ja asunnoissa ilma vaan seisoi. Kieltämättä melko tukalat oltavat. Kuvia räpsein lähinnä vauhdissa sieltä sun täältä. Todella vähän oli semmoisia asioita mistä tykkäsin, asunnoista nyt puhumattakaan. Aivan liian moderneja minulle :D Ja isoja. Mutta kyllähän tuolla kierrellessä tuli olo, että oma talo olisi kiva. Harmi vain, ettei se ole ajankohtaista vielä moneen moneen vuoteen.












Anteeksi nyt vaan, mutta miksi? MIKSI? :D

Pahoittelut myös tästä kuvatulvasta, en jaksanut alkaa värkkäämään kuvakollaaseja.

Onko joku siellä käynyt tämän vuoden asuntomessuilla, ja mitä olit mieltä?

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Ilta-aurinkoa maalaismaisemissa

Kylläpäs on ilmat suosinut työläistä tällä viikolla! Onneksi aurinkoa näytetään myös viikonlopulle, sillä ollaan ukon kanssa menossa huomenna Seinäjoelle asuntomessuille. Niistä lisää toivottavasti ensi viikolla, nyt palaan kuitenkin vielä viime viikonloppuun. Olin silloin kotona käymässä ja lauantai-iltana oli nätti auringonlasku jota halusin kuvata. Olisin ehkä vähän aikaisemmin voinut mennä napsimaan kuvia, nyt aurinko oli jo painunut aika matalalle, mutta kyllä näistä ihan kelpokuvia tuli minun mielestäni : ) Mukavaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle! 


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kesäkuun ostokset

Päätin näin kesäkuukausien aikana tehdä kuukauden suosikit postausten sijaan kuukauden ostokset postauksen. Kesällä kun on vähän parempi rahatilanne, tulee enemmän tehtyä ostoksiakin. Tässä niistä osa.


Olen innostunut oikein kunnolla penkomaan kauppojen poistolaareja. Lumenen dödön ostin Citymarketin poistolaarista kahdella eurolla ja Nivean huulirasvan Anttilan vastaavasta eurolla. Noissa poisto-/alepisteissä on kyllä se huono puoli, että herkästi sortuu ostamaan aivan turhiakin juttuja. 
Kasvovesi tuli tarpeeseen kun edellinen loppui. Yleensä tykkään käyttää kasvoilla puhdistusaineena rasvaiselle / epäpuhtaalle iholle tarkoitettuja tuotteita mutta kasvovesi ja yövoide saavat olla hellävaraisempia. 

Ilmeisesti kosteutus on ollut asia mitä mun hiukset ovat kaivanneet. Nimittäin ensimmäisen pesukerran jälkeen tällä shampoolla hiukset tuntuivat ihanan sileiltä ja mielestäni takkujakin oli vähemmän. Yleensä mun hiukset on karheat ja helposti takkuuntuvat. Iso plussa shampoon suomalaisuudesta. 

 Tämän takin ostin jo ihan alkukesästä KappAhlin alesta. Hintaa muistaakseni 25 euroa. Tätä on hyvä käyttää lenkeillä jos on hiukan viileämpi sää, ettei tarkene pelkällä t-paidalla. 

 Asicsen Gel Kayano 22 kengät ostin InterSportista 170 eurolla. Kuten edellisessä treenikatsauksessa kerroin, niin nämä ovat hyvin vaimennetut ja pronaatiotuki löytyy. Pitemmille lenkeille ajattelin nämä ottaa käyttöön. Ja aivan ihana väri! Vielä hieman kirkkaampi oranssi kuin miltä kuvassa näyttää.


Ennen juhannusta ostin itselleni sähköpianon Kokkolan Facebook-kirppikseltä. Tällä hintaa 550€ josta minun mielestäni olisi voinut tinkiä, mutta en uskalla :D On kiva, kun mulla on nyt harjoittelumahdollisuus myös kotona. Joskus koulussa on päiviä, kun ei ole oppitunteja, on mun silti pakko mennä sinne harjoittelemaan ja se tuntuu tympeältä. Nyt voin harjoitella myös kotona! Myös viikonloppuisin, ennen en juuri koskaan harjoitellut viikonloppuisin. Joten varmasti koulun alettua mun soitot lisääntyvät tämän myötä, nyt kesällä olen ollut vähän laiska harjoittelemaan....
Muutaman huonon puolen olen tästä huomannut. Kaiuttimet tässä on soittimen takana eli ne jäävät nyt tuonne seinän ja soittimen väliin, enkä meinaa oikein kuulla soittoa. Naapuri varmaan kuulee paremmin kuin minä...
Nopeiden kappaleiden soittaminen on mahdotonta. En tiedä mistä se johtuu, mutta jotenkin tällä ei vain voi soittaa nopeasti.
Koskettimet ovat mielestäni paljonkin kapeammat kuin oikeassa pianossa / flyygelissä. Nyt joudun soittamaan vähän sormet supussa. Saa nähdä osaanko soittaa koulun soittimilla enää ollenkaan.
Mutta, eiköhän tämä nyt asiansa aja :D

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Treenikatsaus viikkoon 28 - palauttava viikko

Kun takana oli kaksi peräkkäistä kisaviikkoa, tuli palauttava viikko enemmän kuin tarpeeseen. 
Ensimmäisen lenkin tein tiistaina, kevyttä hölkkää puoli tuntia. Ei tuntunut hyvältä. Koko ajan mietin, että enää 20 minuuttia jäljellä, enää 15, kohta loppuu... En tiedä mikä siinä oli, mutta jostain syystä ei juoksu tuntunut kivalta. 

 Toisen lenkin tein torstaina, kevyt 40 minsaa, ja välillä 6 x 60 metrin kovia vetoja hyvällä tekniikalla. Hölköttelin noin 15 minuuttia urheilukentälle, jossa kiersin rataa tehden ne kuusi vetoa. Uuden vedon aloitin, kun syke oli tasaantunut, eli noin 300 metrin välein. Ja vartin verran juoksin vielä takaisin kotiin. Tällä lenkillä oli jo parempi fiilis ja juoksu tuntui mukavemmalta, ei enää niin kankealta kuin tiistaina. 

Lauantaina käytiin ukon kanssa Kalajoella seikkailupuisto Pakassa kiipeilemässä. Se on siis semmoinen Flow parkin tyylinen puisto. En tiedä voiko sitä sanoa liikunnaksi, mutta ainakin hauskaa oli! 

Sunnuntaina lähdin tekemään 110 minuutin pk-lenkkiä uusilla kengilläni. Ostin kesäkuun lopulla Asicsen gel Kayanot Intersportin alesta. Ne ovat todella hyvin vaimennettu ja lisäksi niissä on hyvä pronaatiotuki, ja ajattelinkin niitä pidemmille lenkeille, ehkä 10 kilsasta ylöspäin. Todennäköisesti teen kengistä oman postauksen, kunhan saan tarpeeksi kilometrejä niille. Nyt olen juossut niillä vielä lyhyempiä lenkkejä, tämä sunnuntain lenkki oli ensimmäinen pitkä. 

Sunnuntaina hölköttelin 15,7 kilsaa, eli aika hitaasti mentiin. Juoksu tuntui todella hyvältä, joten kevennetty treeniviikko toi tulosta. Ilma oli hyvin vaihteleva, välillä satoi vettä ja seuraavassa hetkessä aurinko paistoi kirkkaasti. Aika kului nopeaa ja oli ihanaa kun sai nauttia maalaismaisemista, kotipuolessa kun olin käymässä. 


Maanantai: Käsitreeni 16 min.
Tiistai: Hölkkää 30 min / 4,4 km. Keskisyke 148, keskivauhti 6'48 min / km.
Keskiviikko: Lepo.
Torstai: Hölkkää 40 min / 5,9 km, välissä 6 x 60m vedot. Syke 156, 6'45 min / km.
Pe - la: Lepo.
Sunnuntai: Hölkkää 1h 50 min / 15,7 km. Syke 150, 6'59 min / km. Venyttelyä ja rullailua. 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Käynti kotielänpuistossa

Hohhoi, nämäkin kuvat ovat olleet kameran muistikortilla jo viikon päivät ja nyt vasta jaksoin ottaa käsittelyyn. Kävimme ukon kanssa viikko takaperin Kälviän kotieläinpuistossa ja museokylässä. Ei ollut ensimmäinen kerta kun siellä kävimme, vaan pari vuotta sitten käytiin ekan kerran. Silloin kierrettiin kaikki vanhat rakennukset, nyt tyydyttiin vain katselemaan eläimiä. Kaikista eniten odotin lampaita, ne on niiiin söpöjä. Ehkä joskus tulevaisuudessa minunkin pihalla tallustelee lampaita...



Iiih, miten söpöjä pieniä pörröpalloja!!! 

Tämä pieni kili oli ehkä söpöin kaikista! Se oli niiin raasu. Pisti kuononsa aidan välistä ja olisi varmaan antanut silittää koko päivän, voih... Vaikka tässä kuvassa se näyttää vähän vihaiselta, ei se sitä ollut ollenkaan. 

Oli siellä muitakin eläimiä kuin lampaita ja pupuja, mutta tällä kertaa en saanut parempia kuvia muista eläimistä.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Makaronilaatikko goes next level (kasvis)

Mä en ole koskaan ollut mikään makaronilaatikkofani. Mun mielestä se on aika tylsää ruokaa. Ja viime vuosina mun makaronilaatikon syöminen on alkanut sillä, että perkkaan annoksestani enimmät jauhelihat pois. Joten syön pelkästään keitettyä ja paistettua makaronia. Namnam. Mutta ne ajat ovat nyt takanapäin, kiitos tämän tavallista paremman laatikon. Ukon sanoin :" Tämä on parasta makaroonilaatikkoa mitä ollaan tehty!". Ja se on paljon sanottu ukon suusta lihattomasta versiosta.

Tässä versiossa jauheliha on korvattu tummalla soijarouheella. Perinteisen munamaidon sijaan on käytetty cheddarjuustokastiketta.

Cheddarmakaronilaatikko
45 min
1 pss tummaa makaronia
2 dl soijarouhetta ( tai 400g jauhelihaa jos haluaa lihallisen version)
3-4 dl vettä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl suolaa
1-2 punaista chiliä
JUUSTOKASTIKE
3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1 rs cheddarsulatejuustoa

Laita soijarouhe pehmenemään kylmään tai kiehuvaan veteen. Keitä makaroonit kypsiksi pussin ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit, pilko chili. Käytä soijaa kuten jauhelijaa, paista sipulien kanssa hetki paistinpannulla, mausta suolalla. Lisää chili ja ota pannu pois levyltä. Valmista juustokastike. Sulata voi (pinnoitetussa) kattilassa, lisää vehnäjauhot ja sekoittele. Lisää maito vähän kerrallaan sekoitellen. Keitä kunnes sakenee. Ota pois levyltä, lisää cheddarsulatejuusto ja sekoita tasaiseksi. Sekoita valutetut makaronit ja soijaseos keskenään ja kaada uunivuokaan. Kaada päälle juustokastike. Paista uunissa 200 asteessa 30 min.
Sori mun surkeat ruokakuvat, en vaan yhtään osaa kuvata ruokaa :D

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Treenikatsaus viikkoon 27 ja kisat

Sunnuntaina olin taas kisoissa. Tällä kertaa Kaustisella, Kreetan kierroksella. Tapahtuma oli toista kertaa järjestettävä kansanmusiikkisävytteinen juoksutapahtuma, joka toimi myös lähtölaukauksena tänään alkaville Kaustisen kansanmusiikkifestareille. Juoksumatkoina oli 5 km ajanotolla tai ilman sekä erikoisuutena 1,5 km soitin- ja tanssisarja, joka siis kuljettiin joko soittaen jotain soitinta tai tanssien. Hauskaa :D Lisäksi reitin varrella oli pelimanniyhtyeitä soittamassa musiikkia. 
En ymmärrä mitä oli tapahtunut, sillä viime vuonna osallistujia oli melkein sata, nyt alle 50, ehkäpä 30 minun silmäni mukaan. Ilma oli aurinkoinen ja helteinen, mutta olisin kuvitellut sen houkuttelevan viime hetken osallistujia. 
Mun juoksu meni ihan ok. En ole piitkään pitkään aikaan juossut kovaa vitosta. Yläasteikäisenä juoksin lähes viikoittain 5 kilsaa ennätysjahti päällä, joten silloin tulikin tehtyä hyviä aikoja. Nyt tavoitteeni oli 22.30 minuuttia, mutta siitä jäin 26 sekuntia. Paremmalla vauhdinjaolla olisin varmaan pystynyt parempaan. Otin tyypillisesti alun liian kovaa, ja puolessa välissä matkaa vauhti hiipui jo kovasti 5 min / km tuntumaan ja ylikin. Tässä sen huomasin, että vauhtikestävyydessä on paljon vielä kehitettävää, kuten myös nopeudessa. Kuitenkin, saavuin maaliin kaikista juoksijoista kolmantena ja voitin naisten sarjan! Vuhuuu, mun salainen haave olikin päästä palkintopallille, joten siinä ainakin onnistuin. Eikä ykköspalkinto ollutkaan mikään aivan turha, nimittäin koko viikon lippu Kaustisen festareille sekä vuodeksi Perhonjokilaakso-lehden tilaus. Viikkolippu ovelta maksaa 160 € ja perhonjokilaakson vuositilaus 85 €. Että olisiko kannattanut osallistua?



Maanantai: Pk 4,4 km / 30 min, ks 146, 6'52 min / km. Lisäksi vatsoja 16 min.
Tiistai: Lepo.
Keskiviikko: Spinning 43 min.
Torstai:  Käsitreeni 16 min.
Perjantai: Pk 9,05 km / 60 min, ks 148, 6'38 min / km.
Lauantai: Lepo.
Sunnuntai: Kisat. 4,8 km / 22 min 56 s. 4'47 min / km. Lisäksi verkkoja 1,8 km.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Treenikatsaus viikkoon 26 ja kisat

Viime viikon lauantaina kävin juoksemassa Vetelin markkinahölkällä. Hieman ihmetyttää, sillä tapahtuman ilmoituksissa ja mainoksissa luki matkan olevan 6,6 kilsaa, mutta mun sykemittari sai matkaksi vain 6,3 kilsaa. Kolmen sadan metrin heitto on kyllä aika paljon. Mutta jotenkin luotan enemmän mun sykemittariin, ja uskon matkan olevan tuo lyhyempi. Varsinkin kun mun loppuaika maalissa oli 30 min 37 s ( 38 sekuntia tapahtuman tuloksissa ).
 Pidin tapahtumasta, joka oli markkinoiden yhteydessä. Matka kulki sekä asfalttia, hiekkatietä että polkua. Aluksi mietin, että tuo polkuosuus syö varmaan paljon aikaa, kun en ole tottunut juoksemaan polulla. Mutta lopulta vauhti ei paljoakaan poluilla laskenut, itseasiassa sain polkuosuuksilla monta juoksijaa kiinni. Onneksi polku välillä oli leveämpää niin pääsi ohittelemaan. Tukalaksi kisan teki kuumuus ja auringonpaiste, sekä urheiluliivit, jotka hinkkasivat rintakehään haavat. Ja haavoja alkoi tietysti kirvellä, kun hikoilin. Ehkä mä nyt uskon ja käyn ostamassa paremmat liivit. 
Tänä vuonna oli erityisen kova taso jopa kuntosarjassa, jossa juoksin. Tulin neljänneksi, mutta viime vuonna tuolla ajalla olisin päässyt palkintopallille. No eipä siinä, pääasia on että pääsi kehittämään kuntoaan mukavaan tapahtumaan, jossa oli paljon ystävällisiä ihmisiä. Tulen varmasti ensi vuonna uudestaan!


Tuota kisaa lukuunottamatta viikko oli kevyempi,
maanantai: vatsalihastreeni 17 min.
Tiistai: hölkkää 8,5 km / 55 min. Keskisyke 153, keskivauhti 6'30 min / km.
Keskiviikko: Lepo.
Torstai: Hölkkää 39 min / 6,2 km. Välissä juoksin kilsan vauhdilla, jolla ajattelin kisan juosta eli 5 min / km. Keskisyke 157, keskivauhti 6'17 min / km. Lenkin päätteeksi käsitreeni 17 min.
Perjantai: Lepo.
Lauantai: Kisat. 6,3 km / 30 min 37 s. Keskivauhti 4'51 min / km. Lisäksi verkat 2 km.
Sunnuntai: Venyttelyä 25 min, rullailua 15 min.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kisapäivän rutiinit

Ajattelin tulla vähän kertomaan mun kisapäivän rutiineista, kuinka valmistaudun juoksukisoihin kisapäivänä. Yleensä kisat starttaavat jo aamupäivällä ennen kahtatoista. Edellisenä päivänä pyrin välttämään herkkuja ja raskasta, rasvaista ruokaa sekä menemään ajoissa nukkumaan. 

Herään noin 3 tuntia ennen kisalähtöä. Eilen Vetelin kisat alkoivat yhdeltä ja heräsin yhdeksältä. Herättyäni teen normaalit aamurutiinit. Usein mulla on kisapäivänä vähän huono fiilis, varsinkin jos en ole jo ilmoittautunut kisaan ennakkoon. Sellainen olo, että ei huvittaisi lähtä kisoihin ollenkaan. Onneksi nyt sain houkuteltua ukon mukaan, niin ei tarvinnut yksin ajaa Veteliin, vaikkei sinne ollut kuin 40 minsan matka. Anyway, yritän olla välittämättä huonosta fiiliksestä. Saatan esimerkiksi hakea kisafiilistä lukemalla vanhoja kisapäivityksiäni blogista, tai lukemalla kisatuloksiani netistä / juoksupäiväkirjastani. Usein se auttaa luomaan pientä jännitystä. 


Ajoitan syömiseni niin, että viimeisen kerran syön 2 tuntia ja juon tunti ennen juoksua. Syön perinteisen aamupalan, esim. puuroa tai leipää. Koitan syödä sekä hiilareita että proteiinia, sillä proteiini pitää nälkää paremmin poissa. Yritän välttää myös liian nesteen litkimistä aamulla, ettei joudu kisapaikalla koko ajan ravata vessassa. Mulla usein jännitys kuivaa suuta, joten liikaa veden juomista on vaikea välttää. 
Eilen söin kello 9.30 - 10.30 välissä tuorepuuroa ( n. 2 dl maustamatonta jogurttia, n. 1 dl 4 viljan hiutaleita, 2 rkl äitin tekemää raparperihilloa ja mansikoita ) sekä kupin maitokahvia, raakabrownien ( taateleita, pähkinöitä, kaakaojauhetta) sekä vettä. 

Pakkaan. Tämän saatan tehdä jo edellisenä iltana jos kisapaikka on kauempana ja pitää lähteä ajoissa liikkeelle. Laitan jo kotona päälleni vaatteet, joilla aion juosta. Mukaan pakkaan vaihtovaatteet, -kengät, rahat ( usein pienissä kisoissa pitää maksaa osallistumismaksu käteisellä ), vettä,  aurinkolasit ja autoon evääksi banaanin, jonka syön tasan 2 tuntia ennen juoksua. 

Kisapaikalla käyn ensimmäisenä ilmoittautumassa, ja tsekkaan missä on vessa. Jätän autoon arvotavarat, joten niiden puolesta ei tarvitse stressata. Lämmittelyn teen noin tuntia ennen lähtöä. Monesti tekisi mieli skipata lämppä, mutta tiedän, että pystyn paljon parempaan jos olen vähän lämmitellyt ennen kisaa ja toki se myös ehkäisee vammoja. Alkulämmittely riippuu ihan fiiliksistä, ensin teen lyhyet vakkari venytykset, jonka jälkeen hölköttelen jonkun 10 minuuttia, ja samalla ravistelen jalkoja ja pyörittelen käsiä. Siihen päälle teen muutaman kiihdytyksen, tai juoksen hetken ( max. 5 min) kisavauhdilla. Lyhyemmissä kisoissa, sanotaanko 10 km ja alle, teen paremman lämmittelyn kuin vaikka puolimaratonille, jonka juoksen hitaampaa. Ennen lähtöä vielä availen lonkkia, venyttelen pikaisesti, pompin ja harrastan muuta hermostunutta liikehdintää :D 


Kisan jälkeen yritän hieman verryytellä edes 10 min hyvin hitaasti hölkötellen. Venyttelyt teen vasta kotona. Palkitsen itseni hyvästä suorituksesta tai jos juoksu ei mennytkään niin hyvin, niin siinä tapauksessa yrittämisestä. Meikäläiselle se palkinto on usein joku herkku tai ruoka. Sitä voi sitten kisassa miettiä jos tuntuu siltä, että tekisi mieli heittää kävelyksi. Mitä nopeammin maalissa, sitä nopeammin saan palkintoni. Eilen se oli pysähdys Maggie's ravintolassa Emmet-järven rannalla. Koko lukioaikani haaveilin sinne pääsystä, ja nyt vihdoin se toteutui :) Ja palkinto tuli hyvästä suorituksesta. Siitä lisää huomenna.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kukkakuvia

Juhannuksena jaksoin vihdoin ja viimein tarttua kameraan ja räpsäistä muutamat kuvat. Jotenka tässä muutama hätäisesti otettu kukkakuva. Hyvää viikonloppua!